Sivut muutoksen alla joten pahoittelen kaikkia virheitä yms
RotCat/Baumpilz Minun ja äitini kotisivut![]() RotCat kissala ja Kennel BAUMPILZ sijaitsee Hausjärvi (oitti), Etelä-Suomessa. Kasvattajanimeni RotCat hyväksyttiin 27.02.2007 Äitini kasvattajanimi BAUMPILZ hyväksyttiin 1991 (emme asu saman katon alla) Tavoitteenamme on kasvattaa terveitä, hyväluonteisia ja rodunomaisia eläimiä. Kaikki Eläimemme rokotetaan ja madotetaan säännöllisesti Eläimemme asuvat luonamme perheenjäseninä ja ovat tottuneet koiriin, kissoihin ja ihmisiin. Eläimemme ovat Meille hyvin rakkaita ja olemme hyvin valikoiva tulevien pentujen uusien omistajien suhteen. Haluamme tavata heidät henkilökohtaisesti. Näyttelyssä emme velvoita uusia omistajia käymään, vaan pennut myydään ennen kaikkea perheen lemmikeiksi. Mutta mikäli olet kiinnostunut käyttämään näyttelyssä, Autamme mielellämme touhun aloituksessa ja mahdollisuuksien mukaan Olemme itse mukana näyttelyssä samoin kokeissa ja kisoissa. KISSA: Tulevat pennut myydään rakastaviin koteihin ainoastaan sisäkissoiksi eli ulkoilun tulee tapahtua sitä varten rakennetussa tarhassa, verkotetulla/lasitetulla parvekkeella tai valjaissa. Rekisteröidyt pennut ovat valmiita lähtemään uusiin koteihin aikaisintaan 12 -viikkoisina, madotettuina, eläinlääkärin tarkastamina, vähintään kahteen kertaan rokotettuina ja 1200 garammaisina. Pennut myydään ainoastaan kirjallisella sopimuksella Rekisteröidyt pennut ovat valmiita lähtemään uusiin koteihin aikaisintaan 7 -viikkoisina, madotettuina, eläinlääkärin tarkastamina, Sirutettuina. Pennut myydään ainoastaan kirjallisella sopimuksella Toivomme että pennut saavat pysyvät uudet omistajat koko elämän ajaksi. Mikäli eläimen pidossa on tai tulee ongelmia elämäntilanteen tsm. muuttuessa, autamme uuden kodin etsimisessä tai tajoamme takaisinostoa tarvittaessa.
Sivut tehtu fiferfoxilla joten explorerilla saattaa kuvat ja tekstit hyppiä. |
