Rottweiler
![]() Kuvassa Hupu & Ukkopekka Däni Kuvan otti Lennukka
Alkuperä Rottweilerin alkuperämaa on Saksa ja nimensä rotu on saanut erään Etelä-Saksassa sijaitsevan pikkukaupungin mukaan. Se kuuluu vanhimpiin koirarotuihin. Se on peräisin roomalaisvallan ajoilta, jolloin rodun edustajia, mastiffintyyppisiä koiria pidettiin paimenina ja karjanvartijoina; koirien tehtävänä oli ajaa karjaa sekä suojella isäntäänsä. Nämä koirat ylittivät legioonien mukana alpit ja risteytyivät Rottweilin seudulla eläneiden paimenkoirien kanssa. Rottweilin kaupungin mukaan rotu on myös saanut nimensä; aluksi koira tunnettiin "teurastajan koirana".
UlkonäköRottweiler on keskivahva työkoira, jonka ulkoinen olemus kuvastaa voimaa. Voimakkaasta kokonaisvaikutelmasta huolimatta rottweiler ei kuitenkaan ole "kömpelö", vaan sen tulisi olla sopusuhtainen ja tasapainoinen. Se myös liikkuu kevyesti ja on erittäin kestävä. Rotikalla on selvä sukupuolileima; nartut ovat kauttaaltaan kevytrakenteisempia. Rotikan koko vaihteleekin keskisuuresta suureen. Rottweiler on vankkarakenteinen. Se ei saa olla liian kevyt, mutta ei toisaalta liian raskaskaan. Ilmavuus ei myöskään kuvaa sen ulkomuotoa. Sen kuuluu huokua ulkoista voimaa olemalla sopusuhtainen ja vankka koira. Rottweiler on jalo koira. Jalous muodostuu sen jäntevyydestä, ryhdistä ja valppaudesta. Rottweiler on hieman säkäkorkeuttaan pidempi koira, enintään 15 prosenttia. Rottweiler ei myöskään saa olla liian lyhyt ja muistuttaa neliömäisiä rotuja.. Sillä on vahva pää, jossa otsapenger on korostunut; kuono-osan tulee olla myös voimakas, leveä, ei kiila. Ennen rottweilereidenkin häntiä typistettiin, mutta typistyskiellon astuttua voimaan näin ei enää tehdä. Häntä voi olla normaali eli häntä on selkälinjan jatkeena. Väriltään rottweiler on musta punaruskein merkein. Karvapeite on kaksinkertainen: peitin- ja aluskarva. Peitinkarvan tulee olla keskipitkää ja karheaa, erittäin tiheää ja pinnanmyötäistä.
Luonne ja käyttäytyminenRottweiler on ystävällinen, tasapainoinen ja rauhallinen palveluskoira. Toimissaan se on aktiivinen ja kova, muttei hyökkääväinen. Se on omistajaansa syvästi kiintyvä, kuuliainen, ohjattava ja työnhaluinen koira. Rottweilerissa kuvastuu alkukantaisuus: sen käytös on itsevarmaa, lujahermoista ja pelotonta. Rottweiler tarkkaileekin ympäristöään hyvin tarkkavaisesti. Rottweiler on myös koira, joka tunnistaa oman arvonsa ja osaa olla varsin itsenäinen, jopa itsepäinen välistä. Rottweiler tarvitseekin hyvän peruskoulutuksen. Rotuna rotikka sopii parhaiten palveluskoiraksi,ja palveluskoiralajit sopivat myös kotikoiran harrastukseksi.
TerveysKookkaana rotuna rottweilerillä on erityisesti syytä kiinnittää huomiota lonkkanivelen ja kyynärnivelen kasvuhäiriöön, sillä pahalaatuiset luuston kehityshäiriöt voivat invalidisoida koiran. Kehityshäiriöiden syntyyn vaikuttavat paljolti pennun ruokinta ja liikunta, perinnöllisten tekijöiden lisäksi. Erilaiset silmäsairaudet, kuten harmaakaihi eli HC, ovat myös yleistymässä rotikalla. Myös monet ihmisillekin tutut taudit, kuten syöpä, sydänvika jne. ovat rottweilerin ennenaikaisen poismenon syynä.
Lisätietoa rodusta www.rottweiler.fi/ |
